Miljoona rautaa tulessa,

ja ainakin saman verran
ajatuksia vilistää päässä
– aivan ihanaa.

Kyllä, välillä tekisi mieleni
lyödä kintaat tiskiin, eikä
ollenkaan kuvaannollisesti,
vaan ihan oikeasti.

Kyllä, välillä hermostun
itselleni, muille ja koko kylälle.

Kyllä, välillä menee yöunet
ja päivätkin on enemmän
kuin laki sallii pitkiä.

Kyllä, KYLLÄ,
huushollityöt ja puutarhan
kuokkimiset on rempallaan
– saavat ollakin.

Minä koetan pitää kintaat kädessä,
pysyttelen sovussa muiden ja itseni kanssa,
no, kyläläistenkin,
nukun sitten talvella,
kukapa kesäöitä nukkumiseen
haluaisikaan tuhlata,
jos jotakuta meidän
puutarhan tila huolettaa
tai huusholleerauksen taso
muuten,
niin tervetuloa vaan kökkimään,

minä elän 1700-luvulla.

Tervetuloa nauttimaan
aikaansaannoksista
elokuussa,
niin tänä kuin ensi vuonnakin.

Kunpa me kaikki

jonkun Lapset

ymmärtäisimme, ettemme

takertuisi Ennakkoluuloihin,

antaisimme Tilaa,

asettaisimme vanhempamme

Toiveet omiemme edelle.

Muistaisimme,

ettemme ole Kaikkitietäviä,

emme vaatisi vain itsellemme,

antaisimme vähästäkin

Ajasta toiselle.

Kunpa me kaikki

jonkun Lapset,

joilla on vielä edes

se yksi Vanhempi,

lupaisimme vanhemmallemme

Omaa aikaa,

Oman tahdon ja ennen kaikkea

Oman elämän.

Mitä me olemme

vaatimaan ja komentelemaan,

millä oikeudella 

sanelemme ehtoja tai

väheksymme toisen Toiveita?

Kuinka valaisevaa voi olla Ilo,

Kiitollisuus,

kun yksi Pieni Tavoite on saavutettu:

Kyky kävellä Omilla Jaloilla,

Tavoite viettää Juhannusta.

Yhdessä.

Ei merkitse Ikä,

ei rypyt, eikä Kumara Ryhti.

Vain Toinen Ihminen,

Onnellisuus vielä annetusta

Yhteisestä ajasta,

Elämästä. 

Vaikka minä Yön hetkenä

menettäisin sen edes yhden Vanhempani,

ainakin tietäisin nähneeni Onnen, 

jonka valtavuutta ei

voi edes yrittää kuvailla.

Rauha Sielussani,

Ilo Sydämessäni.

Kaunista Juhannusjuhlaa Kaikille,

kaikille jonkun Lapsille ja

Vanhemmille,

ikään katsomatta.

Ikäkysymys

Pitkästä aikaa, nyt oli PAKKO
ehtiä kirjoittaa.

Pitkän Talon Emäntä,
Ystäväni Hyvässä ja Pahassa,
piipahti aamupäivällä.
Halusi tulla jakamaan
Päivän Heräteostoksen
aiheuttaman Hurmostilan.

Me kaksi, joskus
Shoppailtiin Maailman
metropoleissa, ostettiin
Chanelia ja Armania.
Nautittiin iltapäiväteet
ja kietaistiin Hermekset
sirolle Rusetille.

Aikaa kului,
istahdettiin edes Junaan
Kotimaassa.
Jos ei muuta, niin
Sukkahousuja ja Saippuaa...
ainakin Stockmannille piti,
Herkkuosastolle.
Kotiin kannettiin
Marmeladit, Balsamicot,
Eksoottiset purnukat
ja Rapeat Leivät.

Kunnes eräänä päivänä
iloittiin naapurikaupungin
Lidlin pihassa
Sinisten Vesipullojen kanssa.
Muovikassissa pelkkää
Ruokaa.
Ei puhettakaan edes
yhden yhteen
Vaatekauppaan!

Tähän on tultu.
Ystäväni esitteli
sangen ihastuneena
Heräteostoksiansa.
Iloisen mintunvihreä
Dosetti ja
Kodin Lääkelaatikko.

Apteekki.

Oikeasti, Hyvät Hyssykät,
APTEEKKI!!!

Mietteitä...

Olen wiettänyt pari päiwää
etsien Napuen patsaan historiaa.
Lucenut 1800-luwun lopun ja 1900-alun
sanomalehtiä.
Mielenciintoista ja jännittäwää.
Olen opetellut "näcemään"
wanhoja cirjasimia,
joiden tulcinnat joissakin tecsteissä
ovat lähes salacirjoitusmuodossa.
Toisaalta wanha tyyli cirjoittaa
ja muotoilla lauseita saa
ajoittain hymyn huulille,
huolimatta warsin wacawasta
aiheesta: Napuen tappelu
ja Isonwihan aica.

Pidin pientä paussia 1700-luwusta,
lisääntynyt auringonwalo pacottaa
heilumaan pölynimurin canssa,
edes silmänlumeeksi,
ja siinä imuroidessa juolahti mieleeni,

että joskus wuosisatojen jälceen
meistä caicci tarvittawa tieto löytyy
tietoconeilta ja netistä.
Micäli joku ei tuhoa certalaacista
coco systeemiä.
Warsincin Facebookista... cuwat, elämäntawat,
perhetausta ja -historia,
coulutus, työura,
tunteet, cocemukset...
ja warsincin sairaudet!

Ei tulewaisuudessa tarwitse caivaa meitä
jäätyneenä tai muumioituneena
tutcijoiden pöydälle;
riittää cun cäywät läpi meidän
Facebook profiileja.

Joca päiwä saamme lucea
ystäwiemme nuhasta, päänsärystä,
yscästä, cuumeesta, laastaroinneista ja lastoista,
unettomuudesta, masennucsesta,
Herra paratcoon, ripulista ja watsataudeista,
puhumattacaan waiwoista, jotca
waatiwat sairaalacäyntejä ja
operaatioita! Sieltä sitä wasta
aiheita ammennetaancin.

Jos haluaisimme helpottaa tulewaisuuden tutcijoiden
työtä vielä enemmän,
lisäisimme aicajanalle lapsuuden roccotaudit
ja nielurisaoperaatiot, arwet ja jäljet,
micä ettei rocotusohjelmaamme ensimmäisestä
Calmettesta lähtien,
nopeuttaisi waltawasti tutcijaparan työtä.

Loppuhuipennucsena welwoitettaisimme
jälceenjääwät omaisemme certomaan micä meidät
lopulta corjasi tuonpuoleiseen.
Ollapa tutcijana tulewaisuudessa,
helppoa cuin micä.

Jatcampa imurointia...

Tiputtelua, voihketta, pauketta, räminää, vinkunaa...

jatkuva tip-tip-tip,
katolta parveelle,
räystäältä ränniin,
mukana pauketta

jääkalikat kolistavat
ränniä alas,
lapsena julki ja salaa
potkaistiin,
saatiin kerralla koko pitkä
ränni tyhjäksi,

seistiin rasat kädessä
imeskelemässä jääpuikkoa,
syötiin lunta,
vaikka isommat pelotteli,
että siinä on matoja

täällä sitä vain ollaan,
edelleen samassa talossa,
voihke ja vinkuna
tasaiseen tahtiin
pannuhuoneesta,
inhimillinen se on,
ikivanha kattila,

kuljettaa pellettejä
nälkäiseen kitaansa,
voihkaisee mennessään,
intoutuu vinkumaan,
kirkuuko palavat puut?

sekaan kuuluu,
jääkaappi hyrähtää,
päällänsä pino tavaraa,
emalikattilan ja
kannen duetto,

halusi meille, sopi
seinän väriin,
punainen ja iso,
rämpyttää kantta

hiljensin Nessulla, laitoin
laidan väliin,
mitään auta,
siellä monta kertaa
päivässä elämöi,

tuuli viuhuu nurkissa,
paukuttaa lyhtyä
ovenpieleen,
paiskoo tuhdisti
tai heijaa lempeästi

kaikki yhtä aikaa
ja erikseen,
vanhan talon äänet,
mitään niistä en kuule,
mutta havahdun, jos joku
hiljenee...

Kylläpä aika juoksee

Niin vain vuosikin vaihtui...
Sain puhelinsoiton, että
olenko ylipäätänsä Hengissäkään,
kun ei mitään täällä tapahdu.
Olenhan minä,
mutta entistäkin kiireisempi.

Onko se sitten omaa syytä,
vai saisinko lykättyä
jonkun muun kontolle...

Onneksi kalenterin mukaan päivä
pitenee tasaisesti.

Viime päivien kiireeseen
kuului Reissua pääkaupunkiin.
Pikaisesti, kokonaista kaksi ja puoli
tuntia Tehokasta Työaikaa.
Sain nipistettyä pikkiriikkisen
hetken Naiselliseen Hömppään:

Rohkenin, nimenomaan ROHKENIN,
astua sisään Vuittonin luksusliikkeeseen.
Oli oikein asiaakin.
Varmuuden vuoksi piti käydä näyttämässä
jostain halvalla hankittua veskaa.
Tunnistuspalvelu.

Ovella oli kohtelias, mutta tiukantuikea
Turvamies!
Ettei maalaiset marssisi sisään
Ovenkarmit kaulassa.
Tottahan minäkin yritin ensin
itse kiskoa ovea auki...

Liikkeessä oli hillittyä ja seesteistä
ja Jumalattarennäköiset Myyjättäret
tiskin takana.
Hämmästykseni oli Suuri, kun eräs heistä
HYMYILI ja kauniisti kysyi
"Voinko auttaa TEITÄ"?
(siis TEITÄ!!)

Pamppailevin sydämin ja hikisin näpein
kaivoin löytöveskani ei-niin-hienosta-omasta-veskastani
ja ojensin sen tiskin yli saatesanoin
"voisiko tämä mahdollisesti olla AITO"?

Yksi ainoa vilkaisu, vetoketjun avaus ja sulku
- siinä se oli.
Tuomio: tämä on Meidän tuotteemme ja perään hienolta
kuulostava nimilitania vieraalla kielellä.
JA perään, "Mukava, että pystyimme olemaan AVUKSI".

Kiittelin, hapuilin tieni takaisin
turvamiehen vartioimalle ovelle.
Ei, en juljennut pysähtyä yhdenkään
esilläolevan veskan luo edes hetkiseksi.
Mutta en myöskään enää yrittänyt kiskoa
ovea itse auki,
suosiolla odotin Palvelua.

Kadulla muistelin vuosientakaista
visiittiä silloiseen luksusputiikkiin
samassa kaupungissa...
siellä omistajatar ilmoitti heti minut
ja tätivainaani nähtyään,
etä "alennusmyyntimme on jo Ohitse..."

6.12.2012

Tämäkin nuori miehenalku,
silloin 14-vuotias,
lähti aikoinaan hankkimaan
maallemme itsenäisyyttä.

Jatkoi hieman aikuisempana
saavutetun
itsenäisyyden puolustamista.
Oli loppuun saakka
sotilas.

Tänä päivänä saamme elää
turvassa ja kiitollisena
muistaa kaikkia heitä,
jotka tämän mahdollistivat.

Kynttilät ikkunoilla
ja hautakummuilla,
nöyrästi kiitollisena.
Itsenäinen Suomi 95v.