perjantai 31. elokuuta 2012

Kiukkuinen

perjantain kunniaksi.
Tai oikeastaan loppukuun.
Ja jos oikein tarkkoja ollaan,
niin puolen vuoden.

Kiukkuinen siksi,
että työt jää kesken.
Kiukkuinen siksi,
että tekemistä olisi
vaikka kuinka paljon.
Kiukkuinen siksi, etten
tiedä kuka ne sitten tekee.
Kiukkuinen siksi, että
vain muutama näkee asioita.
Kiukkuinen siksi, etten
osaa olla murehtimatta.

Hyvilläni siksi, että
nyt olen tarpeeksi
kiukkuinen sanoakseni
EI.
Ja EN.






torstai 30. elokuuta 2012

Uusia paikkoja...

Tänään pääsin käymään
korkealla.
Vanhoja tiiliportaita,
valtavia hirsiä,
näkymiä ja tuttuja
maisemia uudesta
vinkkelistä.

Paikka, jossa olisin voinut
istuksia itsekseni miettimässä
pitempäänkin.
Olisin mieluusti lueskellut
hirsiin kirjoiteltuja
tekstejä, osa
pitkältä
toistasataa vuotta vanhoja.

Otin kuvan samasta
näkymästä kuin aikoinaan
isoisoäitini.

Mahtoikohan Klaraa
huimata yhtä paljon?!








tiistai 28. elokuuta 2012

Touhuja syksyksi...

1700-luvun markkinat
alkaa olla paketissa
tältä vuodelta ja
sitä mukaa minä olen
Joutilas.
Eihän siitä mitään tule,
hetken ajateltuani
lähdin tuppautumaan Sinne ja
Tänne.

Ensimmäinen ja
Mielenkiintoinen on
Rytmikorjaamon Designsunnuntai.
Viime vuonna olin Huushollin Kultasepän
apulaisena, mutta
nyt päsmäröin koko Jutun itselleni !

Innoissani menin kehittelemään
Uuden systeemin tuoda esille
meidän kummankin Tekemisiä
- sillä seurauksella, että Huushollin
Kultaseppä luovutti Suosiolla
koko Tapahtuman minulle.

Ystävällisesti auttaa logistiikassa ja
rakentamisessa, mutta ei luvannut seistä
käsilaukkuja ja manoloita esittelemässä...

mitähän muuta keksisin kun
tulee Joutilasta aikaa?






















sunnuntai 26. elokuuta 2012

Huono minä... takaisin kirjoittelun pariin

Minusta ei ole ollut tähän.
Kesän ajan on ollut
julmettu Kiire.
Tuhat ja muutama päälle
Asiaa ollut mielessä koko ajan.

Ja reissattukin.

Tämän tästä joku on kysynyt,
että mikset kirjoita
mitään.
Olenhan minä kirjoittanut,
päivät pitkät,
mutta ihan muusta Syystä.

1700-luvun markkinat
on nyt paketoitu
tältä Kesää.
Seuraavasta ei tiedä muuta kuin,
että markkinat on 10.-11.8.2013.
Kuka sitten hommat hoitaakin.

Onnea vaan matkaan.

Välillä olen lueskellut muiden Blogeja.
Mistä minä voin kirjoittaa!
Ketään ei kiinnosta rytkyt, joissa
kuljen;
koko Kesän olen kierrättänyt
samaa toppia ja villatakkia,
kahta mekkoa ja kaksia housuja!

Ei paljon Fashionista blogiin ainesta.

UllakonAarteet on uinunut
koko Kesän. 
Taitaa uinua seuraavaan saakka.
Syytinkiläinen ei ehdi ja Keskenkasvuinen
ei halua, tuuraajat ovat
olleet hakusessa.

Mietin jopa nettikauppaa....

Sisustus. Meillä on samat Huonekalut,
samoilla paikoilla, 
samassa (epä)järjestyksessä.
Jokunen kippo tai vaasi saattaa
joskus päästä kaapin Koristukseksi
vuorollaan.

Eipä tehdä sisustusjuttuja, ei.

Hortonomiksikaan minusta ei ole.
Mitä en onnistu näännyttämään
kastelematta,
syö joku pienolio parempiin
Suihinsa.
Juhannusruusu kukki julmetusti,
emme olleet kotona näkemässä.
Pionit kukoisti,
sade liiskasi ja mädätti.

Mitä jää?

Oma outo olo,
Läheiset, 
pienet Päivän tapahtumat,
elämän Arki
nyppyineen ja suorineen.

Koetan vielä totutella tähän Kakkoseen,
päästä juoneen kiinni.
Saattaa olla, että
tästä tulee Jotain ihan muuta.

Kuitenkin minä.
Parempi kun Huono.




















Tässä kesän paras Otos...