torstai 6. joulukuuta 2012

6.12.2012

Tämäkin nuori miehenalku,
silloin 14-vuotias,
lähti aikoinaan hankkimaan
maallemme itsenäisyyttä.

Jatkoi hieman aikuisempana
saavutetun
itsenäisyyden puolustamista.
Oli loppuun saakka
sotilas.

Tänä päivänä saamme elää
turvassa ja kiitollisena
muistaa kaikkia heitä,
jotka tämän mahdollistivat.

Kynttilät ikkunoilla
ja hautakummuilla,
nöyrästi kiitollisena.
Itsenäinen Suomi 95v.


maanantai 26. marraskuuta 2012

Perinteinen Joulukauppa

Lähes yhtä kauan
kuin 1700-luvun markkinoita,
on meidän kylällä ollut
Joulukauppoja.

Maine Joulukauppakeskittymänä
on kiirinyt vuosien mittaan kauas
- niinkin kauas, että juuri vastailin
tonttukyselyyn Australiaan!

Toivottavasti me kaikki tämän kylän
käsityöläiset joulukauppoinemme
pystymme vastaamaan
tänäkin vuonna asiakkaidemme
toiveisiin,

Tervetuloa katsomaan !












tiistai 20. marraskuuta 2012

Vesittyy...

Vettä, vettä ja vielä
lisää vettä.
Mistä riittääkään.

Minusta tuntuu, että
vesityn kohta
itsekin,
ajatukset,
tekemiset,
kaikki.

Tylsistyy.
Mökkiytyy.

Kyllä minä pidän 
pienestä ripottavasta 
sadekuurosta,
nautin ajoittaisesta
myrskymyräkäkästä,
vaakasuoraan pieksevästä
voimannäytöstä.

Mutta.
Jatkuva matalapaine.
Vettä, vettä ja vielä
lisää vettä.

Uppoan.



maanantai 5. marraskuuta 2012

Yritän olla Ihmisiksi

Minun tulee tehtyä
Asioita sen tarkemmin Miettimättä,
itse asiassa usein, useammin...
Hyvää Tarkoittaen,
suuremmin Huolestumatta
-ja omaan Näppäryyteen
Kompastuen.

Niin kävi PuoliVahingossa,
Vaivihkaa. NurkanTakaa.
Yllättäen.
Minä sain LuottamusTehtävän.

Pisti Miettimään,
Arvostamaan,
Ihmettelemään.

Toisaalta,
heräsi Kiinnostus.
Usko, en minä
sen Huonompi ole kuin
Muutkaan,
en  minä Yksin,
mutta isompi joukko
Yhdessä.

Uusi Kokemus.
Koetan tehdä
pienen Osani,
Kykyni mukaan,
ajatella myös Järjellä,
toimia Yhteistyössä,
pikku Rattaana
Koneistossa,
meidän Oman
Paikkakunnan parhaaksi.

Kiitos tästä
yllättävästä
Luottamuksesta.


perjantai 2. marraskuuta 2012

Outo juttu...

Keväällä ihastelin New Yorkissa
hennossa sateessa kadulla
rientäviä Tyylikkäitä Naisia.

Ei ollut jaloissa manoloita ja jimmyjä,
vaan Kumisaappaat.
Toki kumpparit olivat
huntereita, burberryjä, korsseja,
mutta yhtä kaikki Kumisaappaita.

Kesällä ihmettelin Kööpenhaminan
helteessä Trendikkäitä Naisia.
Lyhyttä Lyhyemmät MiniShortsit,
täydeltä taivaalta helottava
Aurinko -ja MerkkiKumisaappaat!

Yhtä kaikki, hirmuisen hienoilta
näyttivät Saappaineen.

Minä olen juossut pitkin Kesää
ja koko Syksyn Kumisaappaissa.
Likimain Ainoana tällä kylällä.

Saappaat ovat ainakin kaksi numeroa
Liian Suuret ja sanovat
HOMP-HOMP-HOMP joka askeleella
kun saapastelen paikalliseen K-kauppaan.

Oloni ei ole ollut päivääkään
Trendikäs tai Tyylikäs.
Lähinnä Pottuuntunut.





















Ei, TUO en ole minä.
Vaikka "loubit" jalassa se joku,
joka sisikunnassani asustaa,
haluaisikin Sipsuttaa.

Ehkä sitten seuraavassa, tai sitä
seuraavassa elämässä.
Nyt on KONTIOT.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Antelias Esteri ja Ylivilkkaat Linnut

Kumpainenkin aiheuttaa
Ahdistusta.

Syksy ei ole minun
aikaani,tätä
Valitusta on jokaikinen vuosi.
Mutta nyt on vielä märkääkin,
Olematon Kesä ja
Jatkuva Sade.

Eilen kampesin itseni väkivalloin
oikein Polkupyörän selkään
- ne jotka näkivät, saattoivat
huomata Värityksestä,
miten Syyspimeää Torjutaan...

Pihamaan pihlajissa on
käynyt melkoinen Kuhina.
Ensin Rähisevät ja Räkättävät
Rastaat, jotka liitelivät
vuoronperään ees-taas pihan poikki
niin, ettei voinut välttyä
Hitchcockmaisilta Tunnelmilta.

Sitten tulivat Tilhet,
jotka loput marjat syötyään
lentelivät päistikkaa
Huushollin Ikkunoihin.
Jatkuvaa töpsähtelyä ja
puolipökertyneitä,
Sulatsekaisin Lintuja.

Ystäväni kertoi eilen
harkitsevansa, Paremman Puutteessa,
ledtaskulamppujen työntämistä
korviinsa.
Köyhän miehen Kirkasvalohoito.

Meillä olisi vilkkuvia led-otsalamppuja,
jos kääntäisi ne Korviin päin.

Varmaan silmätkin räpsyisi
S-O-S.





tiistai 25. syyskuuta 2012

DESIGNSUNNUNTAI RYTMIKORJAAMOLLA

Ei uskoisi miten riippuvaiseksi
on huomaamattaan tullut toimivasta
nettiyhteydestä.
Naapurissa rakennetaan,
kaivinkone katkaisi työn tiimellyksessä
meidän puhelinlinjan.

Ja minä olen ihmeessä.

Juuri kun minun piti lähetellä
listoja Amerikkaan,
seurata arvolähetyksen kulkua,
tehdä taustatutkimusta,
täyttää netissä lähetettävää
hakemusta,
ostaa matkavakuutusta,
viestitellä sinne ja tänne,
liittää tiedostoja toisiinsa
ja suunnitella uutta.

Nyt on kaikki jumissa.

Onneksi on edes lainakone
mokkuloineen,
saa välttämättömimmät
hoidettua.

Toisaalta,
nyt on ollut aikaa laittaa
kaikessa rauhassa
tulevaa sunnuntaita varten
tavaroita valmiiksi,
laputtaa ja hinnoittaa.

Tervetuloa katsomaan
niin muita kuin minuakin
Rytmikorjaamolle 30.9. klo 11-17.

http://rytmikorjaamodesignsunnuntai.blogspot.fi/

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Mukava sunnuntai

Aivan suunnitellusti
lähdimme heti aamukahvin
ja Hesarin luvun jälkeen
ajelemaan kohti Stundarsia.

Tavoitteena oli päästä heti apajille.
Syysmarkkinoilla on yleensä
aivan mahtavia vihanneksia
-ja niin nytkin.

Pitihän siinä silmäillä muutakin,
vähän niin kuin menneen kesän
viran puolesta...
paikalla oli monta tuttua käsityöläistä.

Kasvikset ja ne pakolliset
nisusikapossut kassissa kotiin ja
innostuin vielä kanttarellimetsään.

Nyt on sitten vatsa piukeana.







































perjantai 31. elokuuta 2012

Kiukkuinen

perjantain kunniaksi.
Tai oikeastaan loppukuun.
Ja jos oikein tarkkoja ollaan,
niin puolen vuoden.

Kiukkuinen siksi,
että työt jää kesken.
Kiukkuinen siksi,
että tekemistä olisi
vaikka kuinka paljon.
Kiukkuinen siksi, etten
tiedä kuka ne sitten tekee.
Kiukkuinen siksi, että
vain muutama näkee asioita.
Kiukkuinen siksi, etten
osaa olla murehtimatta.

Hyvilläni siksi, että
nyt olen tarpeeksi
kiukkuinen sanoakseni
EI.
Ja EN.






torstai 30. elokuuta 2012

Uusia paikkoja...

Tänään pääsin käymään
korkealla.
Vanhoja tiiliportaita,
valtavia hirsiä,
näkymiä ja tuttuja
maisemia uudesta
vinkkelistä.

Paikka, jossa olisin voinut
istuksia itsekseni miettimässä
pitempäänkin.
Olisin mieluusti lueskellut
hirsiin kirjoiteltuja
tekstejä, osa
pitkältä
toistasataa vuotta vanhoja.

Otin kuvan samasta
näkymästä kuin aikoinaan
isoisoäitini.

Mahtoikohan Klaraa
huimata yhtä paljon?!








tiistai 28. elokuuta 2012

Touhuja syksyksi...

1700-luvun markkinat
alkaa olla paketissa
tältä vuodelta ja
sitä mukaa minä olen
Joutilas.
Eihän siitä mitään tule,
hetken ajateltuani
lähdin tuppautumaan Sinne ja
Tänne.

Ensimmäinen ja
Mielenkiintoinen on
Rytmikorjaamon Designsunnuntai.
Viime vuonna olin Huushollin Kultasepän
apulaisena, mutta
nyt päsmäröin koko Jutun itselleni !

Innoissani menin kehittelemään
Uuden systeemin tuoda esille
meidän kummankin Tekemisiä
- sillä seurauksella, että Huushollin
Kultaseppä luovutti Suosiolla
koko Tapahtuman minulle.

Ystävällisesti auttaa logistiikassa ja
rakentamisessa, mutta ei luvannut seistä
käsilaukkuja ja manoloita esittelemässä...

mitähän muuta keksisin kun
tulee Joutilasta aikaa?






















sunnuntai 26. elokuuta 2012

Huono minä... takaisin kirjoittelun pariin

Minusta ei ole ollut tähän.
Kesän ajan on ollut
julmettu Kiire.
Tuhat ja muutama päälle
Asiaa ollut mielessä koko ajan.

Ja reissattukin.

Tämän tästä joku on kysynyt,
että mikset kirjoita
mitään.
Olenhan minä kirjoittanut,
päivät pitkät,
mutta ihan muusta Syystä.

1700-luvun markkinat
on nyt paketoitu
tältä Kesää.
Seuraavasta ei tiedä muuta kuin,
että markkinat on 10.-11.8.2013.
Kuka sitten hommat hoitaakin.

Onnea vaan matkaan.

Välillä olen lueskellut muiden Blogeja.
Mistä minä voin kirjoittaa!
Ketään ei kiinnosta rytkyt, joissa
kuljen;
koko Kesän olen kierrättänyt
samaa toppia ja villatakkia,
kahta mekkoa ja kaksia housuja!

Ei paljon Fashionista blogiin ainesta.

UllakonAarteet on uinunut
koko Kesän. 
Taitaa uinua seuraavaan saakka.
Syytinkiläinen ei ehdi ja Keskenkasvuinen
ei halua, tuuraajat ovat
olleet hakusessa.

Mietin jopa nettikauppaa....

Sisustus. Meillä on samat Huonekalut,
samoilla paikoilla, 
samassa (epä)järjestyksessä.
Jokunen kippo tai vaasi saattaa
joskus päästä kaapin Koristukseksi
vuorollaan.

Eipä tehdä sisustusjuttuja, ei.

Hortonomiksikaan minusta ei ole.
Mitä en onnistu näännyttämään
kastelematta,
syö joku pienolio parempiin
Suihinsa.
Juhannusruusu kukki julmetusti,
emme olleet kotona näkemässä.
Pionit kukoisti,
sade liiskasi ja mädätti.

Mitä jää?

Oma outo olo,
Läheiset, 
pienet Päivän tapahtumat,
elämän Arki
nyppyineen ja suorineen.

Koetan vielä totutella tähän Kakkoseen,
päästä juoneen kiinni.
Saattaa olla, että
tästä tulee Jotain ihan muuta.

Kuitenkin minä.
Parempi kun Huono.




















Tässä kesän paras Otos...

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Nyt LÖYTYI!

Koko kesän olen etsinyt epätoivoisesti.
Tänä aamuna ne lävähtivät
ruudulle.

Kerrankin painoin NÄYTÄ-nappulaa.
Maltoin lukea artikkelin, 
plarasin kuvat
ja olin myytyä naista.

Kokonaan nahkaa.
Käsintehty.
Pienyritys.
Sympaattisia tyyppejä.

Ja ystävällisiä,
lähetin sähköpostia,
sain vastauksen tuossa
tuokiossa ja
vielä englanniksi kun tuo
saksankielen ulosanti
on heikommansorttista.

Nyt odotan kämmenet
hioten,
että ehtivätkö 1700-luvun markkinoille
jalkaani...
















artikkeli löytyy täältä:

Ja ballerinat itsessään täältä:

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Taidetta, ystäviä ja kohtaamisia...














Vietimme Huushollin Kultasepän
kanssa mukavia päiviä
eteläisessä Ruotsissa.

Tapasimme vanhoja tuttuja
ja tutustuimme uusiin.
Mielenkiintoisia paikkoja
ja kaunista nähtävää.

Meitä pidettiin hyvästä,
syötettiin ja juotettiin,
majoitettiin ja kuskattiin.