torstai 17. tammikuuta 2013

Kylläpä aika juoksee

Niin vain vuosikin vaihtui...
Sain puhelinsoiton, että
olenko ylipäätänsä Hengissäkään,
kun ei mitään täällä tapahdu.
Olenhan minä,
mutta entistäkin kiireisempi.

Onko se sitten omaa syytä,
vai saisinko lykättyä
jonkun muun kontolle...

Onneksi kalenterin mukaan päivä
pitenee tasaisesti.

Viime päivien kiireeseen
kuului Reissua pääkaupunkiin.
Pikaisesti, kokonaista kaksi ja puoli
tuntia Tehokasta Työaikaa.
Sain nipistettyä pikkiriikkisen
hetken Naiselliseen Hömppään:

Rohkenin, nimenomaan ROHKENIN,
astua sisään Vuittonin luksusliikkeeseen.
Oli oikein asiaakin.
Varmuuden vuoksi piti käydä näyttämässä
jostain halvalla hankittua veskaa.
Tunnistuspalvelu.

Ovella oli kohtelias, mutta tiukantuikea
Turvamies!
Ettei maalaiset marssisi sisään
Ovenkarmit kaulassa.
Tottahan minäkin yritin ensin
itse kiskoa ovea auki...

Liikkeessä oli hillittyä ja seesteistä
ja Jumalattarennäköiset Myyjättäret
tiskin takana.
Hämmästykseni oli Suuri, kun eräs heistä
HYMYILI ja kauniisti kysyi
"Voinko auttaa TEITÄ"?
(siis TEITÄ!!)

Pamppailevin sydämin ja hikisin näpein
kaivoin löytöveskani ei-niin-hienosta-omasta-veskastani
ja ojensin sen tiskin yli saatesanoin
"voisiko tämä mahdollisesti olla AITO"?

Yksi ainoa vilkaisu, vetoketjun avaus ja sulku
- siinä se oli.
Tuomio: tämä on Meidän tuotteemme ja perään hienolta
kuulostava nimilitania vieraalla kielellä.
JA perään, "Mukava, että pystyimme olemaan AVUKSI".

Kiittelin, hapuilin tieni takaisin
turvamiehen vartioimalle ovelle.
Ei, en juljennut pysähtyä yhdenkään
esilläolevan veskan luo edes hetkiseksi.
Mutta en myöskään enää yrittänyt kiskoa
ovea itse auki,
suosiolla odotin Palvelua.

Kadulla muistelin vuosientakaista
visiittiä silloiseen luksusputiikkiin
samassa kaupungissa...
siellä omistajatar ilmoitti heti minut
ja tätivainaani nähtyään,
etä "alennusmyyntimme on jo Ohitse..."


1 kommentti:

  1. Tervehdys uudelta lukijalta,tai oikeastaan vanhalta,mutta nyt kirjauduin mukaan.Postauksiasi on kaivattu täälläkin.Hyvän LV löydön olet tehnyt,onnittelut.Olen käynyt joskus kauan sitten Chicagon ja Tukholman liikkeissä,mutta Hesassa vain ikkunoiden takana kuolaamassa!Ne myymälät on kuin toiselta planeetalta,tosiaan maalainen jäi suu auki katsomaan voiko niin komiaa ollakkaan. Hyviä tammikuun loppupäiviä,aurinkoa odotellessa.

    VastaaPoista